Motivaatio on laskenut kuin lehmän häntä, viimeksi olen treenannut lauantaina ja olen niin helvetin stressaantunut että mulla on enää yks tuppo hiuksia päässä - muut on revitty rästitehtävien parissa. En jaksa keskittyä mihinkään, keksin tekosyitä treenaamisen välttämiseksi ja riudun itsesäälissä. Niskasta ei saa otetta, kädet on liian lyhyet. Ei pysty, ei ole resursseja.
Tiesin että ahmimisvaiheen aikana on todella hankalaa vastustaa syömistä, mutten ikinä uskonut etten pystyisi siihen. Lupaavan alun jälkeen koko homma tyssäsi saamattomuuteen. Ahmimista tulee, halusin tai en. Mä en tajua saanko mä tähän jotain terapiaa tai muuta paskaa mutta vittu että ärsyttää tää syöminen. Enkä edes ymmärrä, miten olen näin väsynyt koska en edes tee mitään?
Olen myös kyllästynyt kaikkiin ruoka-aineisiin, tonnikala tulee korvista ulos ja mieleni tekee puklata kun syön maitorahkaa. Mantelijäätelön, unohdetun rakkauteni sen sijaan olen löytänyt uudelleen ja suhteemme on intensiivinen.
PS! TIETÄJÄT HOI. Mun läskit on muuttaneet muotoaan, vatsamakkara on vähän ikään kuin tyhjempi kuin ennen. Olen silti lihonut.
Motivaatiota ei ole kirjoittamiseenkaan, joten painun sohvan nurkkaan itkemään paskaa elämää ja syömään vähän lisää jätskiä.
♥: ano.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti