17

Voi terve!

Ahmimiskausi jatkuu, vaalee leipä on hyvää ja perse levenee.

Kuusi ja puoli viikkoa aikaa. Puolet laihdutusajasta on jo mennyt, kesäkunnosta on enää aivan turha haaveilla. Enkä voi syyttää tästä enää muita kuin itseäni. Mulle ei ole annettu kärsivällisyyttä, itsekuria, kontrollia, tai itsepäisyyttä mitä tässä tarvitsee. Tai itsepäinen olen kyllä, sillä selitän ja juntturoin itselleni vastaan joka päivä kun pitäisi treenata. Kaikki maailman mahdolliset ja myös mahdottomat tekosyyt on koluttu jo useaan kertaan läpi.

Mieli murenee. Paha mieli, ahdistaa, vituttaa ja masentaa. Pitäis pystyä mutta ei pysty.

Motivaationa toimineet syyt, ihmiset ja kuvat alkavat jo vituttaa enkä enää löydä syitä jatkaa. Paitsi löydän kyllä, sen yhden kusipään virne mun epäonnistuttua on ajatustasollakin kertakaikkiaan sietämätön.

Eikä mulla totta puhuen ees oikeesti ole hirveitä pudotettavana, jos katsoo Suurin Pudottaja- ohjelmaa. Ja SILTI ne läskit pystyy uskomattomiin tekoihin pelkällä tahdon voimalla. Ne läskit, jotka on vetäneet elämänsä aikana tuhatkertasen määrän kaloreita mun syömisiin verrattuna.

Aamusta alkaa armoton treeni, hikilautojen päälle heräämisen jälkeen ja sieltä ei tulla ennen kuin syljetään verta! Ja jos tää ei pidä syön pääni. Söisin sen kyllä varmaan muutakin ahmimishäiriöni takia mutta nyt se on lupauksen takana.